LavatanssiTripla -viikonlopputapahtumia järjestetään vuonna 2024 viisi kappaletta. Lavatanssikilpailut kilpaillaan viitenä viikonloppuna ja viimeisen kilpailuviikonlopun yhteydessä järjestetään kaikille avoin gaalapäivä, jolloin jaetaan kilpailukauden Cup-palkinnot. 

LavatanssiTripla on Suomen lavatanssikilpailijat ry:n lanseeraama nimi tapahtumaviikonlopulle, joka alkaa perjantaina ja päättyy sunnuntaina. Perjantai-iltana järjestetään yhteisöllistä ohjelmaa ja leikkimielinen tanssikilpailu. Susel Cup -lavatanssikilpailut sijoittuvat lauantaipäivälle. Tarkempi yksittäistä osakilpailua koskeva informaatio on järjestäjän laatimassa kisainfossa. Sunnuntaina on tanssikursseja, joissa lajeina on yleensä seuraavia Susel Cup -kilpailulajeja. LavatanssiTripla -tapahtumaviikonloput järjestetään kokeneiden ja arvostettujen yhteistyökumppaneiden kanssa. 

Yhdistyksen tavoite on edistää tanssiharrastuksen tunnettuisuutta ja näin jokainen tanssin parissa toimiva taho voi tuoda ja jättää tanssiin liittyviä esitteitä kursseista, leireistä, valmennuksista tai muista vastaavista tapahtumista kilpailupaikalle.  

Suomen lavatanssikilpailijat ry:n pääyhteistyökumppanina toimii Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry. Susel ry on vahvistanut kaikille Cupissa kilpailtaville lavatanssilajeille SM-arvot alan valtakunnallisena toimijana.    
Suomen lavatanssikilpailijat ry.
Y-tunnus: 3251803-1

Postiosoite:
 c/o Ari Vaskelainen 
Vesajärventie 267 
39200 KYRÖSKOSKI
Pankkiyhteys:
Utajärven Osuuspankki
FI43 5490 0720 1861 84
Sähköpostiosoite:
lavatanssitripla@gmail.com (yhdistys)
pentti.makinen@pp2.inet.fi (rahastonhoitaja)

TSS päivitetty viimeksi 28.1.2022: